27.12.2010

Ambivalentti albumiuutuus

Vinyyliformaatissa levyjen kansitaide pääsee täysiin oikeuksiinsa. Uusimpia levyhyllyni tulokkaita selatessa voi huomata Volbeatin uuden albumin erityisen kiehtovan kansikokonaisuuden!

Uusimman kannen ymmärtäminen vaatinee jonkinlaista pohjatietoa tanskalaisyhtyeen levynkansitaiteesta kokonaisuudessaan, joten tässä on pieni katsaus aiheeseen.


Bändin esikoisalbumin The Strength / The Sound / The Songs (2005) kansikuva esitteli tummanpuhuvan vihreä-ruskea-mustan värimaailman, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Vanhanaikainen mikrofoni on muotoiluineen silkkaa rockabilly-tematiikkaa, jota bändi on myöhemminkin viljellyt sekä musiikissaan että visuaalisessa ilmeessään.


Rock the Rebel / Metal the Devil (2007) jatkoi tyylikkäästi hillityin sävyin. Levysoittimen neula veistelee vinyylin uraa 666 kierroksen minuuttinopeudella tavanomaisen 33 kierroksen sijaan; tuossa infernaalisessa tahdissa jo kipinöitäkin lentelee.


Kolmannen albumin Guitar Gangsters & Cadillac Blood (2008) kansikuvassa nähdään albumin nimikappaleen huopahattuinen gangsteri sytytyspuuhissa. "There's a guitar gangster lighting a smoke / And he feels the night, and he feels the fire."


Tuoreimman pitkäsoiton Beyond Hell / Above Heaven (2010) kannessa lymyää samainen korsto hattuineen. Kappaleet 7 Shots ja The Mirror and the Ripper jatkavat edellisellä albumilla alkanutta Guitar Gangsters & Cadillac Bloodin tarinaa. Albumin teema on kaksijakoinen liikkuessaan helvetin syövereiden kautta taivaan ylle. Näin ollen kansikuvakin on käännettävää mallia.

Albumin kantta oletusarvoisesti oikeinpäin tarkasteltaessa huomio kiinnittyy ensimmäiseksi hartaaseen munkkiin, joka on liittänyt kätensä yhteen. Rukoilijan taustalla näkyy taivaallisia ruusuja ja lentoon kohoavia kyyhkysiä. 180 asteen käännöksen jälkeen kuvassa vallitsee vastakkainen tunnelma; munkin tilalla onkin gangsteri kädet puuskassa. Hahmon takana käryävät helvetin lieskat, huopahatut koristavat luisia pääkalloja, neljän kyyhkysen sijaan taustalla onkin neljä kitarankaulaa. Viinapullot, nopat ja ässät kertovat omaa legendaansa gangsterin elämäntyylistä, mutta onpa näillä kahdella vastaparilla jotain yhteistäkin: kummankin kasvot jäävät silmien osalta hämärän peittoon. Munkin sielun peilejä verhoaa reilunkokoinen huppu, gangsterin katse lymyilee leveän lierin alla. Kummallakin heistä lienee jotain salattavanaan, ehkä nämä hahmot eivät sittenkään ole ajautuneet kokonaan joko hyvän tai pahan puolelle.

Vinyylijulkaisun levyjen keskiöiden käsikuvissa vuorottelevat rukoilu sädekehineen ja tulessa rokkaaminen. Ja minähän tyydyn pyörittämään noita levyjä kohtuullisella 33 kierroksella minuutissa.

21.11.2010

Hazardin mysteeri

Richard Marxilta ilmestyi tässä kuussa albumi Stories to Tell, jossa hän tulkitsee aiempaa tuotantoaan akustisesti. Suosikkikappaleeni Marxin tuotannosta on alun perin vuonna 1992 julkaistu Hazard. Spotifyssa kuunneltavissa oleva akustinen versio on mukavaa vaihtelua alkuperäiseen levytykseen, joskin uutuudesta puuttuu kappaleelle ominainen ja kertakuulemalla mieleenpainuva intro.

Hazard alkaa hyytävällä syntikkakuviolla, jollaisen voisi kuulla yhtä hyvin vaikkapa etsiväsarjan tunnusmusiikkina. Kappale kertoo tarinan nuoresta miehestä, joka on asunut seitsenvuotiaasta asti pienessä nebraskalaisessa Hazard-kylässä. Muut kylän asukkaat juoruilevat hänestä ja panokset kovenevat, kun kertojahahmon tyttöystävälle käy kalpaten. Miekkonen on luonnollisesti pääepäilty, mutta arvoitukseksi jää, kuka loppujen lopuksi syyllistyi veritekoon.


Musiikkivideosta on tehty yhteensä kolme erilaista versiota, joita näytettiin tiuhaan tahtiin 90-luvun alussa VH1-musiikkikanavalla. Marx haastoi katsojat tutustumaan kaikkiin kolmeen videoon ja päättelemään, kuka tappoi Maryn. Kukin tulkitsee mysteeriä omalla tavallaan; esimerkiksi Songfacts-sivustolla kuuntelijat ympäri maailman ovat ottaneet osaa murhaajaa arvailevaan keskusteluun.


Tässä on yksi kolmesta videoversiosta. Teen oman päätelmäni murhaajasta etsien johtolankoja sekä kappaleen sanoituksista että tämän videon kuvakerronnasta.


Upeaa introa kuvittavat hämyiset otokset käppyräisistä kelopuista ja sumuisesta pellosta. Kertojahahmo saksii hiuksiaan joentörmällä.

My mother came to Hazard when I was just seven
Even then the folks in town said with prejudiced eyes
That boy's not right

Kuten sanottu, kertojahahmolla on ollut pikkupojasta asti vaikeaa sopeutua kyläpahasen asukkaiden joukkoon. Nimensä mukaisesti kylä on silkkaa uhkaa ja vaaraa.

Three years ago when I came to know Mary
First time that someone looked beyond the rumors and the lies
And saw the man inside

Toivonkipinä herää, kun varttuneempana miekkonen tutustuu Maryyn ja saa osakseen kaipaamaansa hyväksyntää, jota halveksuva naapurusto ei tarjoa hänelle.

We used to walk down by the river
She loved to watch the sun go down
We used to walk along the river
And dream our way out of this town

Kaksikko kävelee joenviertä pitkin ja Mary verhoutuu kertojahahmon takkiin illan viiletessä. Vastavuoroisesti kertojahahmo saa tuntea Maryn valkoisen kaulahuivin lämpimän kosketuksen. Kumpikin haaveilee pääsevänsä pois Hazardista. Videossa näkyy stalkkaava sheriffi, joka mahdollisesti ennakkoluuloja lietsoakseen nappailee kameralla todistusaineistoa epäilyttävänä pidetystä nuorukaisesta hiippailemassa varrella virran Mary seuranaan. Lainvalvoja valvoo autonikkunasta käsin Marya myös silloin, kun hän liikkuu yksinään.

Kertojahahmo havaitsee Maryn kuhertelevan autossa jonkun toisen miehen kanssa. Kuva leikkautuu kertojahahmon lapsuuteen, jolloin hän on joutunut todistamaan äitinsä pettävän.

No one understood what I felt for Mary
No one cared until the night she went out walking alone
And never came home

Mary kipittää yksinään puistikossa, samaan aikaan toisaalla kertojahahmo katselee asuntovaunussaan televisiota. Tyttönen jää elottomana joenpohjaan lillumaan, niin kuin valkoinen kaulahuivikin. 
Man with a badge came knocking next morning
Here was I surrounded by a thousand fingers suddenly
Pointed right at me
Seuraavana aamuna sheriffi hakee kertojahahmon kuulusteltavaksi rikoksesta epäiltynä. Laulun kertosäkeessä hän artikuloi puolustavan lausuntonsa herkästi:

I swear I left her by the river
I swear I left her safe and sound
I need to make it to the river
And leave this old Nebraska town

I think about my life gone by
How it's done me wrong
There's no escape for me this time
All of my rescues are gone, long ago

 
Nuorukaisen mieltä kaihertaa sekä Maryn kohtalo että pikkupoikana kokemansa vääryydet. Jälleen kuva leikkautuu kertojahahmon lapsuuteen näyttäen, kuinka vanhemmat eroavat syrjähypyn jälkeen ja lapsuudenkoti on ilmiliekeissä. Kuulustelut jatkuvat videon puheosuudessa syyttävään sävyyn.

I swear I left her by the river
I swear I left her safe and sound
I need to make it to the river
And leave this old Nebraska town

Kuulusteluista kotiin palattuaan kertojahahmo saa huomata kyläläisten ottaneen vapauden tuhopolttaa kämpän; roihuava menneisyys toistaa itseään. Nyt jos koskaan on aika leikata uusi hiustyyli (viittaus videon alkuun), lopettaa vaeltelu Hazardin maisemissa ja jättää rajoittunut kylä taakseen.

Niin, kuka tämän perusteella tappoi Maryn? Mielestäni murhaaja on stalkkaava sheriffi, jolla oli henkilökohtainen tarve lavastaa viaton kertojahahmo syylliseksi. Jo valmiiksi nuorukaista kohtaan ennakkoluuloisella naapuruston väellä tuskin juolahtaisi mieleen epäillä kylänsä sankarimaista lainvalvojaa.

20.11.2010

Kahesti yhes paikas

 Talvitie

Yhesti yhes paikas viime talven otin kuvan semmoses kovas pakkases, mis sormet melkee jääty ku kameraa käsitteli. Lumi oli pakkautunu jämäkäks kerrokseks kevyest kulkevien osastol ja taivaskii oli joistaa kohist suunnillee samaa värii ku toi lumi.

Syystie

Sit tänä syksyn otin taas tost yhest paikast melkee samast kohast kuvan ja tunnelmaha olikii ihan eri. Asvaltti oli halkeillu viiruiks ja ilta-aurinko paisto aika kivast noihi puihi tos. Vähä on eri perspektiivitki nois kahes kuvas, mut kyl niist silti huomaa, et ne on yhest samast paikast.


Tuli sit hankittuu kirjahyllyy täydennyst. Nää Ville Pirisen albumit esittelee sarjistaiteilijalle toten kerrottui lennokkait tarinoit. Näist löytyy kaikkii ihmeellisii arkielämän tapahtumii; aina ei meinaa uskookkaa, et tommosii persoonii ja tapauksii voi olla ees olemas, mut kyl niit on. Niinku vaikka et pari jätkää menee hevipaitakauppaa ettii perinteist mustavalkost Motörheadin paitaa ja sit niille kauppaillaaki väkisin sellasii monivärisii kato.


Tää näyte on Yhesti yhes toises paikas -albumin (Suuri Kurpitsa, 2010) sivuilt 38-40. Tosi hykerryttävii sarjiksiihan noi on, ku muutenki tykkään Pirisen taiteest. Ja vaihteeks kirjotinkii muutes tämmösel puhekielel, mitä täälpäin puhutaa.

2.11.2010

Epäsuoraan purkista

Tämä puoli ylöspäin

Onhan se tomaattisose makoisaa suoraan purkista nautittuna, mutta vielä maistuvammaksi se muuttuu uunissa leipien päällä käytyään. Kun ylle sijoittaa vielä tonnikalaa, ananasta, sipulia ja juustoa, makuhermot ilahtuvat lopputuloksesta ikihyviksi (tai ainakin ruokahetken verran). Yksinkertaista, mutta maukasta.

20.10.2010

Tanssittava harmonikkalaina

Pimeän ja sateisen syysaamun kunniaksi voi muistella kulunutta hellekesää ja sen aikana kuultua romanialaista Edward Mayan ja Vika Jigulinan Stereo Love -kappaletta.

   ♪ ♫ ♫


Tarttuvine harmonikkakoukkuineen tuo trancekappale soi viime kesänä miltei jokaisessa äänentoistolaitteella varustetussa tilassa aina meripäiväkojuista supermarketteihin. Bongasin kappaleen myös yllättävältä taholta; metallinkuuntelijaystäväni MP3-soittimestakin löytyi kyseinen musiikkiteos sovitettuna saumattomasti Ruoskan ja Marilyn Mansonin väliin. Kappaleessa lienee genrerajat ylittävää tarttuvuutta!

Vaan mistähän kesäbiisin koukku onkaan lainassa? No mistäpä muualtakaan kuin azerbaidžanilaisesta Eldar Mansurovin sävellyksestä nimeltä Bayatılar.
Tässä se kuullaan Brilliant Dadashovan esittämänä.


Yhdenkuuloisuus on huomattava; lähemmin tarkasteltuna Mayan vuonna 2009 laatiman kappaleen melodia perustuu koukuttavimmilta osin Mansurovin jo vuonna 1989 luomaan teemaan. Mitä suotta keksimään pyörää uudestaan, kunhan vaan malttaa ottaa biisintekotohinoissaan tekijänoikeudet huomioon. Wikipedia tiesi kertoa Mayan lumoutuneen internetin ihmemaailmassa kuulemastaan Bayatılarin harmonikkaversiosta ja tehneen kappaleensa tämän pohjalta. Hän jopa yritti ottaa yhteyttä alkuperäiseen säveltäjään, mutta epäonnistui kiireisen aikataulunsa vuoksi. Sittemmin Stereo Loven sävellyksellisestä yhteistyöstä on lyöty virallisesti kättä päälle.

► Kuvan lähteet: Kansikuva & Sin City -sadetausta

11.10.2010

"They just fucked with the wrong Mexican!"

Robert Rodriguez ja Quentin Tarantino tekivät vuonna 2007 kunniaa nuorena intohimoisesti ahmimilleen verta säästämättömille ja visuaalisesta väkivallasta tinkimättömille grindhouse-elokuville. Vanhoina hyvinä aikoina hämyisissä teattereissa näytettiin illassa pari elokuvaa putkeen ja raakojen filmien kelat olivat kuluneita teatterista teatteriin kierrettyään. Kuvassa oli häiriöitä, värit olivat kuin albumeissa kellastuneista värikuvista, ääni nyki ja sieltä täältä saattoi puuttua jopa pätkä elokuvastakin.


RR ja QT ohjasivat kumpikin osansa yhteiseen vanhojen aikojen henkeä tavoittelevaan Grindhouse-tuplaelokuvaprojektiin. Rodriguezin osuus oli zombi-invaasiosta kertova Planet Terror ja Tarantinon Death Proof esitteli splatter-elokuvien ystäville tappohimoisen stuntmies-kaaharin.

Pelkästään Grindhousea varten tehtiin leffojen alussa näytettäviä trailereita elokuvista, joita ei oikeasti ollut olemassakaan. Trailerien tarkoituksena oli viritellä katsojia hurmeiseen grindhouse-tunnelmaan. Planet Terrorin alussa nähtävä Machete-traileri herätti laajalti kiinnostusta ja idea kokopitkästä elokuvasta alkoi itää Rodriguezin mielessä. (Alkuperäisen trailerin katsominen YouTubessa vaatii sisäänkirjautumisen, sen verran rankkaa sisältöä siinä on.)


Vuosia kestäneen odotuksen jälkeen pelkästä trailerista kokopitkäksi elokuvaksi muuttuneen Macheten ensi-iltapäivä on vihdoinkin tiedossa! Suomessa raakuuksista päästään nauttimaan perjantaina 26.11.2010. Uusi traileri houkutellee jokaisen kovismeksikaanon tarinasta kiinnostuneen eksploitaatioelokuvien katselijan marraskuussa teattereihin!

Imperatiivimisantropiaa

Taustalla soikoon Bruce Springsteenin kappale My Hometown.

Aamulla töistä kotiin tullessani minua tervehti kevyen liikenteen väylälle taiteiltu varsin misantrooppinen käsky.

Viesti väylällä

Samaa raivokasta suhtautumista muihin tienkäyttäjiin oli näkyvissä myös pientareella.

Raivoa tienreunalla
Tällaisena kotikaupunkini näyttäytyi tänään, päivämäärän ollessa tyylikkäästi 10.10.2010.

6.10.2010

Wir blicken uns um und wechseln die Pose

Mallinuket ovat kiehtovia. Ne ovat kuin kirjoittamaton taulu, johon voi sijoittaa mitä tahansa sisältöä. Useimmiten niillä on tyhjä kaukaisuuteen kuikuileva katse. Ihmiset harvemmin edes huomioivat itse mallinukkea, sillä nuken tehtävänähän on esitellä vain sitä, mitä se on puettu esittelemään. Etäisyys mallinuken ja katsojan välillä on mittava, joskus välissä on lasikin.

Ylenkatseellinen

Tämäkin mallinukke selvästi suunnittelee pakenevansa näyteikkunasta, mutta siihen hetkeen asti sen on tyydyttävä vain heijastuksiin ulkomaailmasta. Sen on odotettava lukittuna lasin takana ja silloin tällöin joku vaihtaa kovakouraisesti uuden asun ylle, ehkä ohimennessään pyyhkii pölyt kylmältä maalatulta pinnalta.

Näyteikkunasta bongatun mallinuken tyylistä tuli välittömästi mieleen Kraftwerk ja heti sen jälkeen samaisen yhtyeen kappale Schaufensterpuppen, albumilta Trans-Europa Express (1977). Biisin englanninkieliseen Showroom Dummies -versioon on tehty varsin näyttävä musiikkivideo.


We look around
And change our pose
We are showroom dummies
We are showroom dummies

Videossa mallinuket heräävät eloon ja soittavat uskomattoman hyvää elektronista musiikkia. Kraftwerkin jäsenten (Ralf, Karl, Wolfgang ja Florian, se ainoa oikea kokoonpano) harvoista liikkeistä jokainen on hallittu, ovathan he itsekin hillittyjä kuin nuo nukkehahmot konsanaan. Lopussa "mallinuket" lähtevät baanalle tanssahtelemaan harkitun tyylikkäästi; ehkä kuvassa esiintyvä ylenkatseellinenkin vielä joskus rikkoo lasin ja harppoo suorinta reittiä yökerhoon.

3.10.2010

Selittämättömät blogimerkintäni vol. x

Käytiinpä porukalla seikkailemassa pitkin poikin lähiseutuja.

Kivireunustettu Sieniä

Joen liepeillä oli sienijoukko, muuten olikin melko hiljaista.

Tahmaista
Vähintään koko kesän lompakossa sulaessaan muotoa muuttanut vara-Strepsils tepsii kurkkukipuun, kunhan vaan raaputtaa metallipäällysteen irti. Kerrassaan houkuttelevahkoa!

Hyi olkoon!


Vähemmän houkuttelevia olivat nuo luotaantyöntävät viinipullotelineet... Ne aiheuttavat ainakin minulle raivokkaan inhoreaktion turhuudellaan ja rojumaisella olemuksellaan. Vasemmanpuoleisen goremainen kohtalo ei näin ollen haittaa laisinkaan.

Yön kulkija

Yön pimeydessä kohtasimme kaivinkoneen; tämä tapahtui keskellä ei mitään. Olipahan valoineen kaikkineen jyhkeä ilmestys. Se lienee suoritteli jotain "if I told you I'd have to kill you"-tyyppistä salaista tehtävää. Aika salamyhkäistä toimintaa joka tapauksessa.

2.10.2010

Aamuvalaistunut sumu

Nouseva aurinko ja viileän yön jälkeinen viipyilevä sumu: siinäpä on syiden yhdistelmä kameralla pensasaidan osoittelemiseen. Pyrkimyksenäni oli tallentaa ripaus usvaista raikasta tunnelmaa.

Unenomaiset oksat

Norjanangervo sumussa

 Arvoituksellinen aamuvalaistus

30.9.2010

Kurasta jokeen

Tutkiessani syksyn tekosia uppouduin nilkkojani myöten joenvarren kuraan. Siltä kohdin tarkasteltuna aidatulle vesialueelle näytti johtavan juurilla ja rungoilla reunustettu portti.

Kurasta jokeen

25.9.2010

"Etsin suojaa pensaasta, vettä kivenkolosta..."

Mokoma oli livenä vallan mahdikas! : > Settilistan ehdottomasti mahtipontisin kappale oli Rautaa rinnoista. Sen sankarimainen kitarariffi toimii kuin vastahuollettu haarniska ja tuo mieleen keskiaikaista metsäpolkua pitkin marssivan uljaan soturijoukon.

Pihapolulla ei ollut muurahaisjoukkoa marssimassa, mutta tippuneita lehtiä oli näkyvissä.

Sektorit

Haavanlehti nurmella

Pienoislätäkkö

Ja yhden lehden päällä oli pienoislätäkkö.

23.9.2010

Syyssateen sattuessa

Mitä lukisi syksyllä sateen vihmoessa pimeässä yössä diagonaalisia viivojaan kohti asfalttia? Mitähän teossarjaa lehteilisi silloin, kun säälimättömät pisarat saavuttavat maksimaalisen putoamiskiihtyvyyden vapaapudotuksessaan taivaalta tantereeseen? Kysymykseen on yksi, ehdottoman julma vastaus: Frank Millerin Sin City -sarjakuvat.


Ruutu on lainattu Sin City 7: Hell and back -teoksesta. Kuvassa taustalla rankka aallokko tyrskyää rantaan ja meneillään on kalliolta laineisiin hypäneen Estherin elvytys. Tuskin koskaan lakkaan ihailemasta Frank Millerin mestarillista piirustusjälkeä. Jokainen viiva on merkityksellinen vahvakontrastisessa ja useimmiten mustavalkoisessa visuaalisessa ilmaisussa. Jälki on säälimätöntä, yhtä säälimätöntä kuin elo Sin Cityssä.

Loppukevennys!
Klaus Wunderlich, tuo Saksan lahja hammond-musiikin ystäville, on tehnyt oivan sovituksen tarttuvamelodiaisesta sadekappaleesta Raindrops keep falling on my head. Suosittelen tätä kuunneltavaksi pieninä kerta-annoksina liiallisen myrskysynkistelyn välttämiseksi. Jo pienikin annos jatkaa vaikutustaan yllättävän kauan päässä pyörien.

22.9.2010

Karua maisemaa ja sitäkin karumpaa ruokaa

Nyt on liput perjantaiselle Mokoman keikalle! :3 Sitä odotellessa voi vaikkapa ihastella uusimman albumin nimikkoraidan eli Sydänjuurien tiimoilta tehtyä kaunista Ville Pirisen kuvittamaa videokollaasia. Se sopii hyvin täydentämään "kaipuun painaman mielen" syövereitä luotaavaa kappaletta.

Vau. Pirisen taidetta jo sarjakuvina (Ornette Birks Makkonen, Kelmeä kaupunki) ihailleeseen tuo video teki vaikutuksen. Etenkin nuo puuaiheet hivelevät silmää.

Omituisten makuyhdistelmäkokeilujen sarjassani etenin hoksaamaan mansikkakeiton ja myslin epäpyhän allianssin. En tiedä, onko tämä laajalti tunnettu kombinaatio vai liian outo yleisen välipalatietämyksen piiriin. Hyvää se on silti!

20.9.2010

They see me thinkin' they hatin'

Tänään näin unta, sitten herätyskellon vikinä keskeytti draaman ja mieleeni jäi pyörimään otsikon riimi Chamillionairen Ridin'-biisin sävelellä. Ja enhän minä edes kuuntele gangstaräppiä... Unessa joku taisi nähdä minut vaipuneena pohtimaan jotakin eikä pitänyt moisesta. Haters gonna hate! : D


Siitä huolimatta kävin kuvailemassa, syksy saapuu tänä vuonna vasemmalta oikealle.


Keltaisia ja vihreitä vaahteranlehtiä


Valaisintolpat paistattelivat ilta-auringossa.
Valaisimien varjot

Pihlajanmarjatkin saivat osansa pehmeästä valaistuksesta.
Pihlaja

Perustavanlaatuiselta kirpputorikierrokselta löysin mm. mukin, johon mahtuu kokoonsa nähden varsin laaja metropolinäkymä. On lähes sanomattakin selvää, kuinka Kraftwerkin Metropolis tulee väistämättä joka kerta mieleen tämän kuvion nähdessäni... Luvassa on autuaita teehetkiä siis.
Metropolis mukissa


Kiehtovien käytettyjen tavaroiden hamstraamisen vastapainoksi luovuin vanhasta hupparistani. Nytpähän on ystävälläni monenmonta lisäelämää syksyn lämmikkeenä! Sellaisena toimii myös suunnaton naureskelu Brett Dominon hilpeälle Bad Romance -coverille, siinäpä vasta luovaa Korg Monotronin ja Kaossilatorin hyötykäyttöä. Oh, mitä elektroniikkaa! Ja vieläpä brittiaksenttikin on sisällytettynä tähän tarkoitukselliset nörttivibat aiheuttavaan tulkintaan. Loppuaan myöten tyylikäs teos.


Viimeisen pisaran vastakohta

Tämä on uuden blogini ensimmäinen merkintä. Nappasin vanhan blogin teksteistä muutaman mukaan, ettei alussa olisi niin autiota ja tyhjää.

Mikä ihmeen nimi on stillicidium? Se on latinaa ja tarkoittaa veden tippumista talojen räystäiltä. Minua kiehtoo sadepisaroiden lisäksi muun muassa se, kuinka yksittäisellä sanalla voi ilmaista laajemman käsitteen. Näin ollen nimeä valitessa tuo vaikeasti käsiteltävä sanasotku veti puoleensa. Omakohtaista kokemusta tippuvista vesimassoista löytyy; viimeksi viime yönä räystään alta kävellessäni sain kokea stillicidiumin hyvin konkreettisesti.

Jatkossa tulette näkemään satunnaisin väliajoin valokuvia ja pohdiskelua sitäkin satunnaisemmista aiheista, mikäli seurailette Stillicidiumia.

Tervetuloa tippuvan räystään alle! : >

30.4.2010

Avaruusoutous

David Bowie: Space Oddity (alkuperäisversio vuodelta 1969)



[X] 22-vuotias David Bowie...
[X] ...laulamassa ainutlaatuisen soinnikkaalla äänellään...
[X] ...eläytyen kahteen itse luomaansa hahmoon...

[X] ...jotka käyvät vuoropuhelua...
[X] avaruusmatkan aikana.

[X] Hahmojen nimet/virka-asemat luettavissa asuista. (Tyylikästä selkeyttä!)
[X] 60-lukua henkivät kampaukset.
[X] Kypärä tummansinisellä muovipleksillä.
[X] Silmälasit suurilla, sävytetyillä linsseillä.

[X] Kiiltävä foliopaita.
[X] Trikoohousut.
[X] Riittävä määrä peilejä.
[X] Kitarariffi C-F-G-A-A...
[X] ...heti C-osan jälkeen.
[X] Stylofoni käytössä.
[X] Ovela riimi kauttaaltaan nokkelissa sanoituksissa:
"And the papers want to know whose shirts you wear

Now it's time to leave the capsule if you dare."

Laatimani 16-kohtaisen tarkastuslistan avulla voi varmistaa tästä kappaleesta musiikkivideoineen löytyvän kaiken, mitä 60-luvun scifiteemaiselta musiikkiteokselta villeimmissä unelmissaan toivoa saattaa.

28.4.2010

Tuu tänne sanoo!


Minulle käy jatkuvasti näin, kiusallisiin sosiaalisiin tilanteisiin ajautuvalle pingviinille vain tällä kertaa.

Jotkut mielipideasiat on otettava vakavasti. "Makuasioista ei voi kiistellä", sanotaan. Tuo niljakas antikiistelylause suo käyttäjälleen vastuuvapauden laukoa mitä tahansa ja vieläpä olettaa, ettei parjatun populaarikulttuurin osasen ihailija voisi tuoda esille omaa näkökantaansa!

Henkilökohtaisesti ottaminen tuo paitsi merkitystä asioihin, myös potkua väittelyyn. Siitä aiheutuneita mahdollisia negatiivisia sivuvaikutuksia (esim. raivokohtaus) ei ole välttämättä otettava henkilökohtaisesti. ;)